PÄIVI KALLIO

En ole ikinä tavannut äitini isää, sillä hän kuoli syöpään vain 44-vuotiaana. Siihen mennessä pappa oli kuitenkin ehtinyt taltioida ahkerasti perhettään ja kotiseutunsa elämää valokuvin ja kaitafimein jo vuosikymmenien ajan. Kuvien ja niiden äärellä kerrottujen tarinoiden kautta minulle on piirtynyt elävä ja nostalginen käsitys isovanhempieni ja vanhempieni elämästä 1940—70-luvuilla. 

 

Teoksissa käyn vuoropuhelua Veikko-papan kanssa valokuvien kautta. Kukin teos sisältään yhden tai useamman kuvan sekä papalta että minulta. Papalta valitsin tunnelmaltaan vahvoja kuvia, jotka ilmentävät hänelle ominaista lämpöä, uteliaisuutta, huumorintajua ja esteettistä näkemystä. Omat kuvani puolestaan tuovat papan kuviin jonkinlaisen uuden tavan katsoa niitä, minun henkilökohtaisen assosiaationi. Teoksissa voi nähdä lisäksi menneen ja nykyisen ajan vuoropuhelua niin historiallisen ajankuvauksen kuin valokuvaamisen traditioiden näkökulmasta. 

​

Rakensin teokset kollaasia ja päällekkäisheijastusta hyödyntäen (maalasin myös valokuvien päälle tässä vaiheessa akvarelleilla). Digitalisoin rakentamani kuvat, tulostin ne canvas-materiaalille ja pingotin ne puukehikoihin. Teosten ollessa taulujen muodossa jatkoin työskentelyä maalaamalla niihin akryylimaaleilla sekä epoksihartsilla.